perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kesäinen raparperijuoma ja raparperipaistos

Raparperimehusta tulee kauniin punaista. Kuvan mehua on laimennettu sitruunakivennäisvedellä.





























Tämä ihanan kesäinen raparperijuoma syntyy todella helposti ja vain muutamasta raaka-aineesta. Mehusta tulee melko vahvaa ja se onkin parhaimmillaan laimennettuna sitruunakivennäisvedellä. Ei hassumpaa myöskään vedellä laimennettuna! Mehun valmistuttua käytin raparperit uudestaan herkulliseen kaurapaistokseen. Tässä kuitenkin puolitettu paistosresepti. Jos käytät mehun raparpereja, sokeria tarvitsee lisätä vähemmän.

Raparperijuoma

Tarvitset:
2 l eli n. 1 kg raparperia paloiteltuna
5 dl sokeria
3 tl sitruunahappoa
2 l kiehuvaa vettä

Tee näin:
1. Laita suureen kulhoon tai kattilaan raparperipalat, sokeri ja sitruunahappo.
2. Kaada päälle kiehuva vesi ja sekoita.
3. Seisota seosta vuorokauden ajan huoneenlämmössä. Säilytä mehu viileässä. Tiivistettä voi myös pakastaa!

Ohje on sovellettu Dansukkerin ja Hellapoliisin resepteistä.

Raparperipaistos

Tarvitset:
500 g raparperia (4 - 5 vartta)
0,5 dl sokeria
2 tl kanelia
1 dl sulaa margariinia
1 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl mantelirouhetta

Tee näin:
1. Pilko raparperit ja lado ne voideltuun vuokaan (24 cm). Ripottele päälle sokeria ja kanelia.
2. Sekoita loput ainekset keskenään ja leitä muruseos raparperien päälle.
3. Paista 200 asteessa 20 minuuttia.

Ohje on sovellettu Kotimaisten kasvisten reseptistä.

2 kommenttia:

  1. vähänkö hei hyvä, että noi raparperijämät saa hyödynnettyä paistokseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä; ei tarvii heittää pois, eikä toisaalta tarvii kerätä uusia paistosta varten!

      Poista